perjantai 9. syyskuuta 2016

Muutosten polulla

Jatkuva parantaminen, jatkuva oppiminen ja jatkuva innovointi ovat oikeastaan saman asian erilaisia ilmentymiä. Kun kehitämme toimintaa opimme siinä sivussa ja kun pidämme mielen avoimena pienistä kehitysideoista voi syntyä kokonaan näkökulmia.

Luennolla esittelin Lean –boardia näiden kehittämisideoiden seurantaan ja visualisointiin.  Perinteinen Leanin työväline ongelmien jalostamiseen uusiksi innovaatioiksi on ns. A3 kuvaus (hyvä template löytyy esim. täältä) Sitä ei pidä säikähtää: perusajatuksena on kuvata 1) nykytila haasteineen 2) tavoitetila ja 3) konkreettisista, aikataulutetuista toimenpiteista koostuva polku jolla päästään nykytilasta tavoitetilaan.  Loppu on täsmennystä ja seurantaa – saatiinko aikaan haluttuja muutoksia?

Tavoitetila kannattaa miettiä myös siitä näkökulmasta, että ei pelkästään haeta nykytilaa ilman ongelmia vaan ideaalista tilannetta asiakkaan kannalta. Näin voi syntyä myös niitä uusia radikaalejakin innovaatioita, joita myös välillä tarvitaan.

Menestystä muutosten ja kokeilujen polulla!


Terveisin Tom

tiistai 9. elokuuta 2016

Johdanto Lean -ajatteluun

Lean nähdään usein pelkästään menetelmänä, jossa ulkopuolisten asiantuntijoiden johdolla organisaation olemassaolevista prosesseista otetaan ”löysät pois” ja siten saadaan aikaan hyppy tuottavuudessa.  Myös teollisen tuotannon mittareiden ja tulostavoitteiden väkisin istuttaminen esim. tietotyöhön tai palveluihin voi johtaa pahimmillaan keskittymään kokonaan vääriin asioihin ja näennäistehokkuuteen. Alkuperäisessä hengessään Lean on kuitenkin kokonaisvaltainen johtamisen malli, joissa pyritään saamaan koko organisaatio mukaan kehittämään toimintaa mielekkäämmäksi, sujuvammaksi ja asiakaslähtöisemmäksi. Jos henkilöstö ei ole aktiivisesti ja innostuneesti mukana Leanin käyttöönotossa, todennäköisesti lähestymiskulma on väärä.

Torstain tapaamisessa käymme läpi Lean –perusfilosofiaa, käytännön tekniikoita, liittymäkohtia uuden työn ajattelumalleihin (palvelumuotoilu, Lean startup, ketteryys) sekä vinkkejä Leanin käyttöönottoon. Tavoitteena on synnyttää uusia oivalluksia, keskustelua ja kipinä lähteä Hyvän Muutoksen tielle.

Kommenttikenttään voitte laittaa ajatuksia ja kysymyksiä sisällön suhteen.  Myös jos teillä on omia kokemuksia Leanista tai sen käyttöönotosta, voitte myös jakaa niitä.

Nähdään torstaina!


Terveisin Tom

maanantai 8. elokuuta 2016

Miten hoidat tiimisi motivaatiota? Laitetaanpa syyskauden aloituksen kunniaksi hieman eloa myös tähän blogiin. Mitä mieltä olet alla olevasta listasta? Kommentoi ja anna hyviä vinkkejä kommenttikenttään!

Älä tapa tiimin motivaatiota: Näin tapat takuuvarmasti tiimisi motivaation. Vältä siis näitä.

torstai 23. kesäkuuta 2016

Pienryhmäohjaukset elokuussa 2016



Hei!

Tutkinnon suorittamisen toinen pienryhmäohjauskierros on elokuussa. Ohjausajankohdat löytyvät alta ja linkkiä klikkaamalla pääset varaamaan oman paikkasi pienryhmästä. Jos mikään kyseisistä ajoista ei sovi sinulle, olethan yhteydessä Susanna Bäckmaniin sähköpostitse osoitteeseen susanna.backman@businesscollege.fi


Live-tapaamiset Pasilassa:
23.8.2016 klo 9.00-10.30, 6 henkeä
24.8.2016 klo 14.00-15.30, 6 henkeä

Skype/puhelinohjaus
17.8.2016 klo 9.00-10.30, 5 henkeä
18.8.2016 klo 9.00-10.30, 5 henkeä
22.8.2016 klo 13.00-14.30, 5 henkeä




torstai 19. toukokuuta 2016

Verkkoklinikat kesällä

Lähipäivien kanssa on hiljaista kesän aikana, mutta työskentely jatkuu verkossa. Aina kun tarvitsette tukea kehitystöiden kanssa tai muuta tukea JET:ssä, Mikko päivystää seuraavina aikoina Skypessä/Lyncissä. Linkkiä klikkaamalla pääset klinikalle
 
3.6.2016 14-15.30
Join Skype Meeting


14.6.2016 14-15.30
Join Skype Meeting 

10.8.2016 14-15.30

Join Skype Meeting