lauantai 19. joulukuuta 2015


Luottamus...


Pohdiskelin tässä lauantain työvuorossa kulunutta vuotta 2015. Ajatus ensimmäiseen blogitekstiin syntyi aiheesta luottamus, itselleni tärkeä asia.

Kuluneella viikolla pidimme vuoden viimeisen johtoryhmän kokouksen ja kävimme läpi eri sektoreiden kuulumisia. Tyytyväisenä saatoin kertoa, hyvää kuuluu, meillä on hyvä tiimi kasassa.

Olen tehdyt esimiestyötä pian kolme vuotta. Tuohon ajan jaksoon mahtuu monenlaisia tapahtumia. Tapahtumia, joiden aikana luottamus ihmisiin ja toisaalta itseen on ollut koetuksella.

Luottamus on toisaalta kantanut myös vaikeiden aikojen yli. Onneksi on ollut muutama luottohenkilö, joiden tuen turvin – nyt - voin todeta päivä paistaa risukasaankin. Kiitos heille!

Luota itseesi ja omaan tekemiseesi!

 Luottamus on tunne tai varmuus siitä, että johonkuhun tai johonkin voi luottaa, että joku tai jokin ei petä toiveita tai aiheuta pettymystä. Itseluottamus on luottamusta omaan itseensä (wikipedia)

 -Mirkka
Kuvahaun tulos haulle trust

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti