maanantai 11. tammikuuta 2016

Johtaja vai puutarhuri?

Hyvänlaatuiset taimet on kasvatettu parhaassa maaperässä ja kasvaakseen vahvaksi ne tarvitsevat mahdollisimman hyvät ympäristötekijät ja kasvuolosuhteet. Hyvä taimi ruokkii muita taimia kukinnoillaan ja jotta kukintoja tulisi, on sen itse voitava hyvin. Tähän hyvinvointiin tarvitaan pöl(l)ytyksen hoitavien mehiläisten lisäksi muun muassa huolenpitoa, välittämistä, suojelua, tukea ja kannustusta. Jotta taimi saadaan tuottamaan, täytyy sen pystyä itsekin tarjoamaan hyvät olosuhteet sadon aikaansaamiseksi. Satoa voivat uhata ilmaston muutos, virukset, myrkyt ja muut ankeuttajat. Uhkatekijöiden ympäröimänä meidän täytyy ja me pystymme löytämään uusia ja innovatiivisia kasvutapoja.
Taimella täytyy olla mahdollisuus kasvaa ylöspäin, eikä kasvu ilman Substralia ja tällaisia vahvoja juuria ole mahdollista.

Pidämmehän yhdessä huolta puutarhastamme ;)

Pohtii kaksi taimen alkua,

Tuija ja Kati

Kuvahaun tulos haulle taimi kukinto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti